perjantai 29. toukokuuta 2009

Tuloksia, luokkasiirtoja ja valioita

Heippa!

Koirat ovat saaneet todella hienoja tuloksia viime aikaisista kisoista, on tullut paljon uusia luokkasiirtoja.
Aloitetaan vaikka uudesta tulokkaasta;

Haltiapolun Coctailsitruunasta eli Ruudista. Ruudi on noussut kuukauden aikana agilityn MAXI I- luokasta II- luokkaan! Työskentely radalla on ollut aivan mahtavaa ja nopeuskin on ollut kohdallaan. Ykkössijoituksia ei ole vielä tullut, mutta ne varmasti odottavat meitä jossain vaiheessa! Hienoa työtä kuitenkin, Ruudi!

Myös Batman on loistanut agility urallaan ja saavutti 25.04. MAXI II- luokan viimeisen vKUMAN! Luokkasiirto siis Batmanilla III- luokkaan ja siitä enää 3 vKUMAA niin ollaan valioita! Batmanilla on myös ollut hyvää menestystä koiratanssikisoissa.

Niisku ja Torsti yllättivät yhdessä kun pojat valioituivat koiratanssista! Hienot kisat kisattiin molempien kanssa, joten pisteet ovat varmasti ansaittuja! Taas siis kaksi uutta valiota lisää Kuurakuuhun.

- Sasu